Leuanvetotanko toimistolle

 Aktiivisuutta työpaikoille

Lukuisat ihmiset kärsivät istumatyönsä takia niska- ja hartiakivuista. Suuri osa väestöstä työskentelee konttoreissa mikä tarkoittaa istumista tietokoneen ääressä kahdeksan tuntia päivässä. Ihmistä ei ole luotu istumaan paikallaan näin pitkiä aikoja. Jokainen, joka on istunut tietokoneella liian pitkään tietää tunteen kun alkaa väsyttämään ja ryhti alkaa kärsimään. Tällöin on hyvä jaloitella ja tehdä muutakin kuin käydä hakemassa lisää kahvia.

Työnantajien huolenaiheena ovat poissaolopäivät, mitkä johtuvat usein sairastapauksista tai huonosta työergonomiasta. Pienillä toimenpiteillä voidaan ennaltaehkäistä monien tuntien edestä sairauspoissaoloja.

”Selkävaivat johtuvat yleensä selän vääränlaisesta kuormittumisesta, kuten liian yksipuolisista työasennoista tai liikkumattomuudesta. Lepääminen ja selän varominen yleensä vain hidastavat toipumista. Selkää voidaan kuntouttaa ja selkävaivoja ennaltaehkäistä parhaiten keskivartalon lihaksia vahvistavalla liikunnalla sekä huolehtimalla työergonomiasta.” (Metsäniemi – Terveystalo)

Miten hoitaa selkää työpaikalla?

Kun ylävartalo on painanut alaselkää istuma-asennossa useita tunteja, tuntuu selän venyttäminen todella hyvältä. Selkää voi venyttää monella eri tapaa, lattialla selällään maaten, seisten ja kurottamalla sormia kohti varpaita sekä yksinkertaisesti roikkumalla. Roikkuminen

”Roiku tangosta ja pidä jalat maassa. Hengittele syvään. Kipeä selkä rentoutuu.

Roikkuminen avaa ryhtiä ja parantaa lihastasapainoa. Voit kokeilla myös aktiivista roikkumista, jolloin roikut täysin tai osittain käsien varassa. Se vahvistaa koko selän ja vartalon lihaksia ja lisää puristusvoimaa.” (Selkäliitto)

Roikkumista pidetään yhtenä parhaimmista tavoista helpottamaan lyhytaikaisia selkäkipuja ja siksi useat alan asiantuntijat suosittelevatkin sitä. Roikkumisella pystytään myös ehkäisemään niska- ja hartiajumeja.

”Leuanvetotangon pitäisi kuulua jokaiseen toimistoon nimittäin roikkuminen on loistavaa vastapainoa näyttöpäätetyölle.” (Pessi Peura – Prime Movement)

Leuanvetotanko toimistolla

Useilla toimistoilla näkyykin jo leuanvetotankoja, mutta niitä ei ole aina sijoiteltu niin, että roikkuminen olisi mahdollista. Usein leuanvetotangoissa tehdään leukoja polvet koukussa, jolloin ne on sijoitettu melko matalalle eikä tämmöisessä tangossa voida roikkua koko vartalo rentona. Suosituksena on asentaa tanko tarpeeksi korkealle ja niin, että se on irti seinästä, jotta tangossa voidaan roikkua kädet ja jalat suorana ja täysin rentona.

Yhteisöllistä tekemistä?

Roikkumisesta voi tehdä myös hauskaa ja haastavaa työpaikoilla. Päivittäin tai viikottain järjestettävät roikkumiskilpailut pienellä palkinnolla voivat kannustaa työntekijöitä roikkumaan. Helpolla tavalla työnantaja voi saada enemmän irti työntekijöistään kasvattamalla ryhmähenkeä ja samalla ehkäistä selkäkivuista johtuvia poissaolopäiviä.

Avaa chat
1
Tarvitsetko apua?
Kenguru Pro Finland
Hei!

Miten voimme auttaa?